Viimeaikoina me ei olla tehty mitään. Paitsi lenkkeilty ja treenattu satunnaisesti ja itsenäisesti. Sinällään ohjatut pitää meidät ruodussa ja motia yllä mut silti, nyt kun oon tehny aina ns. lenkillä treenejä niin ne on sopivan rentoja, koiran kierrokset ei nouse korvien yläpuolelle ja mä en oo jännittynyt. Hallillekin mennään joskus alkukesästä ehkä, rallyn jatkokurssi tai tokoa. Jälki meillä on pienessä kokeilussa tällä hetkellä, jos koiraa kiinnostaa ja sillä on tarpeeksi intoa lajiin niin siitäkin vois tulla meidän juttu. Ehkä.
Ohituksissa myös alkanut muodostua ongelmia. Toisaalta sen ymmärtää, kun yleensä meidän lenkit suuntautuu sellaisin paikkoihin tai kellonaikoihin että yleensä ketään ei tule vastaan, koira pidetään vapaana, eikä mitään ohituksia lähimaillakaan.
Kuitenkin se on tosiseikka että me asutaan taajamassa ja puisto on tien toisella puolella. Ja koska me lukeudutaan niihin moniin koiranomistajiin jotka käyttää koiraa siinä kyseisessä puistossa niin ohituksia tulee melkein väkisinkin. En oo viel saanu selvää onko Dora innostunut vai vihainen vai kenties jotain siltä väliltä. Kuitenkin tollasta 30kg koiraa on yllättävän vaikea pitää kun se lähtee ajatuksena päästä kaverin luo haistelemaan. Asiaa kun mietin niin ongelma ei varsinaisesti ole kovin suuri, se ohittaa aivan loistavasti jos suussa on koko ajan nappuloita. Siitä on kuitenkin tullut meille vähän niinku huono tapa; "jaahas, tuolta tulee taas uusi koira ota nappuloita vähän tästä äläkä pliis ala haukkumaan tai hyppimään". Mikäs siinä, ohitus toimii näin kaikkien puolesta kivuttomasti. Mutta ratkeaako itse ongelma? Ei. Sitten jos ei ole nappuloita, se on ihan samanlainen kuin aina ennenkin. Se ongelma siis, koira on ihan eri. Dora kyl seuraa nätisti tietyn matkaa mutta kun häiriö on tarpeeksi iso, pinna katkeaa ja seuraaminen sekä kontakti unohtuu. Puh.
Kuitenkin, se on oppinut että mun vieressä on hyvä paikka ja siinä kannattaa olla. Puolet lenkistä menee yleensä niin että irti ollessaan koira kävelee vieressä, ei varsinaisesti seuraa mutta tulee kuitenkin. Siinä se pysyy yleensä aika kauan, ja vaikka se jääkin väliin haistelemaan niin kohta se on taas siinä. Välillä on kieltämättä hieman häiritsevää kun joku tuijottaa sun naamaa ihan koko ajan mutta ainakin sen pääkoppaan on uponnut jotain ja aika ilmeisen syvälle (tässä kohtaa voinee unohtaa koirakaverilenkit, ei sillä sillon ole mitään muistikuvia seuraamisesta tai vastaavasta).
Kuitenkin toi koira on leimautunut muhun jostain syystä paljon enemmän kuin ennen. Se olis muuten hyvä asia mutta yksinolosta on tullut aika stressaava asia. Ei se mitään tuhoa, mutta vaikka isä olisi kotona kun mä lähden vaikka kauppaan niin se ilmeisesti vinkuu ja ulvoo aika paljonkin. Selkeesti tätäkin täytyy alkaa treenaamaan, ettei pääse pahemmaksi.
Siltikin, meillä on mennyt tosi hyvin vaikka mitään postausta ei olekaan pitkään aikaa tullut. Karvanlähtö kieltämättä hieman risoo, mutta sille ei varmaankaan voi hirveästi mitään, eihän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti